PERJANTAI 11.11.2022 MAATILAA JA TUORETTA JUUSTOA

Tänään lähdimme muiden opiskelijoiden kanssa Maltalaiselle farmille nimeltä Ta' Gingel Farm, missä meidät otettiin hyvin vastaan. Lähtö oli poikien tuvan edestä kello 11.30! Saavuimme paikalle noin puolentunnin ajomatkan jälkeen. Ensin meidät ohjattiin pieneen maalaisravintolaan, jossa meille tarjoiltiin leipää tomaattikastikkeella ja vuohenjuustoa. Seuraavaksi meille esiteltiin lampaita, ja näytettiin miten niitä lypsetään ja ruokitaan. Sen jälkeen meille näytettiin miten lampaanmaidosta tehdään juustoa. Paikalla oli myös kolme koiraa ja hevonen. Vapaa-ehtoiset pääsivät ratsastamaan hevosella! Eläimet olivat hyvin rauhallisia, paitsi koiranpentu, joka oli hyvin leikkisä. Farmilla oli myös kanoja, mutta emme päässeet näkemään niitä! Lopuksi oli vapaata aikaa, kun odotimme kuljetuksen saapumista. Osa haki sisältä juotavaa, toiset istuivat sohvilla ja muutama vielä ratsasti hevosella. -lopuksi otimme ryhmäkuvan, jonka jälkeen lähdimme takaisin majapaikalle noin kello 14.00.

Comments